Propolisuute, antibakteerinen, Lasipullossa 10 ml

15,00 

Aktiiviaineet: Propolis

Käyttö: Sisäisesti laimenna veteen 0,5 dl 3-10 tippaa, ulkoisesti voi laittaa tilkkaan öljyä ja levittää hoidettavalle alueelle. Suoraan voi laittaa haavaan, syylään, finniin tai herppekseen. Kts. alla oleva teksti.

Pakkaus: Pullo, 10 ml

Varasto loppu

Kuvaus

Propolisuute, 10 ml

Mehiläiset tuottavat propolista desinfioidakseen pesäänsä sekä tilkitäkseen pesän aukkoja. Propolis eli kittivaha sisältää noin 300 erilaista yhdistettä, riippuen mistä kasveista se on kerätty. Mehiläiset keräävät propolista kasvien silmusuomuista ja vahingoittuneista osista, joista ne irrottavat pihkaa ja kumimaisia aineita.

Propolista voi käyttää sekä sisäisesti että ulkoisesti. Propolis on antibakteerista, joten se sopii hyvin tulehduksien hoitoon, esim. suutulehdukset, vatsahaava, suolistovaivat sekä antioksidanttina.

Propoliksen käyttö ulkoisesti tapahtuu tiputtamalla pari tippaa suoraan kohteeseen, esimerkiksi huuliherpekseen, finniin, syyliin, känsiin, haavoihin, ihottumiin, palovammoihin. Propolista voi myös tiputtaa muutaman tipan vanupuikkoon tai laastarin tyynyyn ja laittaa sitten hoidettavalle alueelle, esim haavaan.

Sisäisesti propolista voi käyttää esimerkiksi tiputtamalla muutaman tipan sokeripalaan ja imeskelemällä sen, tai laimentamalla veteen (0,5 dl vettä, 3-10 tippaa propolista). Voi käyttää mm. hammassärkyyn, vatsakipuun, vatsahaavaan, suun ja nielun desinfioimiseen eli kurkkukipuun, ientulehdukseen ja aftojen hoitoon.

Huom! Emme suosittele käyttöä siitepöly- tai hartsiallergikoille, voi aiheuttaa oireita.

Sisältää 20 % propolista. Ainekset: etanoli, propolisuute, vesi.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.